"Ka, täälläpä totisesti ollaan nokkelia", tokaisi d'Artagnan; "minun pitää Ranskaan palattuani opettaa se keino Mazarinille ja koadjutorille. Toinen puhdistaa hovin nimessä ja toinen kansan; sillä tavoin siitä parlamentista päästään kerrassaan."
"Mikä se eversti Pride on miehiään", kysyi Aramis, "ja miten hän menetteli parlamentin puhdistamisessa?"
"Eversti Pride", kertoi espanjalainen, "on entinen ajuri, hyvin järkevä mies, joka oli kärryillä kulkiessaan pannut merkille erään seikan, nimittäin että kiven osuessa hänen tielleen oli viisaampaa siirtää pois kivi kuin yrittää ajaa sen ylitse. Parlamentin kahdestasadastaviidestäkymmenestäyhdestä jäsenestä oli satayhdeksänkymmentäyksi hänen tiellään ja nämä olisivat voineet keikauttaa nurin hänen valtiolliset kärrynsä. Hän poimi heidät senvuoksi kuin entiseen aikaan kivet ja viskasi ulos edustajahuoneesta."
"Erinomaista!" virkahti d'Artagnan, joka älykkäänä miehenä piti suuressa arvossa muidenkin järkevyyttä, missä sitä vain tapasi.
"Ja kaikki nuo karkoitetut olivat kuningasmielisiä?" kysyi Atos.
"Aivan epäilemättä, señor, ja te käsitätte, että he olisivat julistaneet kuninkaalle vapauttavan tuomion."
"Totisesti", huomautti Portos majesteetillisesti, "he olivat enemmistönä."
"Ja te luulette", virkkoi Aramis, "että hän suostuu asettumaan sellaisen tuomioistuimen eteen?"
"Hänenhän täytyy", vastasi espanjalainen; "jos hän yrittäisi kieltäytyä, niin kansa pakottaisi hänet siihen."
"Kiitos, herra Perez", sanoi Atos; "nyt olen saanut riittävästi valaistusta."