"Kyllä, sire", vastasi Aramis, "sen tiedän."
"No, niin, siinä tuotiin rakennuspuita niiksi palkeiksi, joista mestauslavani pystytetään. Joku työmies lienee vahingoittunut kuormaa purettaessa."
Aramis ei voinut olla värähtämättä.
"Nähnette nyt", jatkoi Kaarlo, "että teidän on turha ponnistella pitemmälle; olen tuomittu, jättäkää minut kokemaan kohtaloni."
"Sir", vastasi Aramis palautuen entiseen tyyneyteensä, joka oli hetkiseksi järkkynyt, "he voivat kyllä rakentaa mestauslavan, mutta mestaajaa he eivät saa käsiinsä."
"Mitä tarkoitatte?" kysyi kuningas.
"Tällä hetkellä, sire, on Lontoon pyöveli joko siepattu talteen tai lahjottu; huomenna on mestauslava valmiina, mutta pyöveliä puuttuu, joten mestaus on lykättävä ylihuomiseen."
"Entä sitten?" tiedusti kuningas.
"No, ensi yönä me viemme teidät pois", vastasi Aramis.
"Millä tavoin?" huudahti kuningas, jonka kasvoja valaisi ilon välähdys vastoin hänen tahtoansakin.