"Hän on kahden jalan päässä allanne, sire. Suvaitkaa ottaa hiilihanko ja kopauttakaa kolmasti lattiaan, niin kuulette hänen vastaavan."
Vapisevin käsin tarttui kuningas kohennusrautaan ja survaisi kolmasti lattiaan säännöllisin väliajoin. Heti kuului altapäin kumeita ja varovaisia nakutuksia vastaukseksi.
"Se, joka vastaa minulle", virkkoi kuningas, "on siis…?"
"Kreivi de la Fère, sire", sanoi Aramis. "Hän raivaa tietä, jota teidän majesteettinne pääsee pakenemaan. Parry taasen kohottakoon tuon marmorilevyn, ja silloin on täältä pääsy avoinna."
"Mutta minulla ei ole mitään työkalua", huomautti Parry.
"Ottakaa tämä väkipuukko", vastasi Aramis; "mutta varokaa tylsyttämästä sitä liiaksi, sillä te voitte tarvita sitä muunkin puhkaisemiseen kuin kiskoksen."
"Oi, Juxon", sanoi Kaarlo kääntyen piispaan ja tarttuen hänen molempiin käsiinsä, "Juxon, pitäkää mielessänne sen miehen rukous, joka on ollut kuninkaanne…"
"Joka on vieläkin ja ainiaan", virkahti Juxon suudellen hallitsijan kättä.
"Rukoilkaa koko elämänne aikana tämän aatelismiehen puolesta, jonka näette tässä, sen puolesta, jonka kuulette jalkojenne alla, ja niiden kahden muun puolesta, jotka valvovat minun hyväkseni, missä oleksivatkaan, siitä olen vakuuttunut."
"Sire", vastasi Juxon, "toivomuksenne täytetään. Niin kauan kuin elän, lähetän joka päivä Jumalalle hartaan rukouksen näiden uskollisten ystävienne puolesta."