"Järjetön", väitti Cromwell, "koska se jäi hyödyttömäksi. Valtiollisessa elämässä on ainoastaan sellainen aatos suuri, joka kantaa hedelmiä; kaikki onnistumattomat hankkeet ovat tyhmiä ja kypsymättömiä. Tänä iltana lähdette senvuoksi Greenwichiin, Mordaunt", jatkoi Cromwell nousten; "te kysytte 'Salaman' laivuria, näytätte hänelle kaikista kulmistaan solmittua valkoista nenäliinaa, joka oli sovittuna merkkinä, käskette väen palata maihin ja toimitatte ruudin viedyksi takaisin arsenaliin, ellei…"
"Ellei…?" kertasi Mordaunt, jonka kasvot olivat Cromwellin puhuessa kirkastuneet rajusta ilosta.
"Ellei alus nykyisessä kunnossaan sovellu yksityisiin aikeisiinne."
"Voi, mylord, mylord!" huudahti Mordaunt. "Ottaessaan teidät valitukseen Jumala antoi teille katseensa, jota ei mikään vältä."
"Taidattepa puhutella minua mylordiksi!" sanoi Cromwell nauraen. "Olkoon menneeksi näin kahden kesken, mutta pitäkää tarkoin varanne, että sellainen sana ei pujahda kieleltänne yksinkertaisten puritaaniemme kuullen."
"Eikö teidän ylhäisyyttänne jo pian julkisestikin puhutella siten?"
"Sitä ainakin toivon", myönsi Cromwell, "mutta vielä ei ole aika tullut."
Hän otti viitan ylleen.
"Te lähdette, sir?" kysyi Mordaunt.
"Niin", vastasi Cromwell; "olen maannut täällä eilen ja toissapäivänä, ja te tiedätte, että tapani ei ole nukkua kolmea yötä peräkkäin samalla vuoteella."