D'Artagnan astui suoraan Mordauntia kohti ja ikäänkuin työnsi hänet rinnallaan takaperin ylös portaita, joita valaisi lamppu, niin että gascognelainen ei hetkeksikään menettänyt Mordauntin käsiä näkyvistään; mutta Mordaunt oivalsikin kyllä, että jos hän olisi saanut surmatuksi d'Artagnanin, olisi häntä vastassa ollut vielä kolme muuta vihollista. Hän ei senvuoksi liikahtanutkaan puolustautuakseen, ei tehnyt ainoatakaan uhkaavaa elettä. Sisäovelle tullessaan Mordaunt tunsi selkänsä tölmäävän sitä vasten ja arveli kai loppunsa tulevan siinä; mutta hän erehtyi, sillä d'Artagnan ojensi kätensä ja avasi oven. Mordaunt ja hän olivat nyt huoneessa, missä nuori mies oli kymmenen minuuttia takaperin haastellut Cromwellin kanssa.
Portos astui sisälle hänen perässään; hän oli kurottautunut ottamaan alas riippulampun ja sytytti nyt sen avulla huoneessa olevan pöytälampun.
Atos ja Aramis ilmestyivät ovelle ja lukitsivat sen avaimella.
"Suvaitkaahan istuutua", kehoitti d'Artagnan ojentaen nuorelle miehelle tuolin.
Tämä otti sen d'Artagnanin kädestä ja istuutui kalpeana, mutta tyynenä. Aramis asetti kolmen askeleen päähän hänestä kolme tuolia, — itselleen, d'Artagnanille ja Portokselle.
Atos meni istuutumaan huoneen etäisimpään nurkkaan ja näytti päättäneen jäädä syrjästä katsomaan alkavaa kohtausta.
Portos asettui d'Artagnanin vasemmalle ja Aramis oikealle puolelle.
Atos näytti alakuloiselta. Portos hykerteli kämmeniään kuumeellisen kärsimättömänä.
Aramis pureskeli hymyillen huultansa, kunnes siitä tiukkui verta.
D'Artagnan oli ainoa, joka ainakin ulkonaisesti hillitsi itsensä.