Kolmella aironvedolla jo päästiinkin pikku aluksen kupeelle.
Matruusi odotti, köysitikkaat olivat jo alhaalla, sillä hän oli tuntenut purren.
Atos astui ylös ensimmäisenä, nuoruusvuosiensa merikasvatuksen auttamana; toisena kapusi Aramis vikkelästi kuin ainakin mies, joka on monet vuodet käytellyt nuoraportaita ja muita kiellettyjen teiden enemmän tai vähemmän kekseliäitä kulkuneuvoja. D'Artagnan kiipesi kuin peloton vuorikauriin metsästäjä, ja Portos turvausi voimiinsa, jotka hänelle korvasivat kaikkea.
Palvelijoille se temppu oli työläämpi, — ei tosin Grimaudille, joka oli laiha ja hoikka kuin kulkukissa, kyeten senvuoksi kapuilemaan missä hyvänsä, vaan Mousquetonille ja Blaisoisille, joita matruusien oli kannettava käsivarsillaan, kunnes heihin ulottui Portoksen käsi; tämä kouraisi heitä kauluksesta ja nosti heidät yhdellä tempaisulla kannelle kumpaisenkin.
Laivuri opasti matkustajansa heille varattuun asuntoon; siihen kuului yksi ainoa suoja, jossa heidän oli oleskeltava yhteisesti. Hän tahtoi sitten kiireimmiten poistua, koska hänellä muka oli käskyjä annettavana.
"Malttakaa hetkinen", pyysi d'Artagnan; "montako miestä prikiin kuuluu, kapteeni?"
"En ymmärrä", vastasi tämä englanninkielellä.
"Kysy sinä häneltä omalla kielellään, Atos."
Atos esitti d'Artagnanin tiedustuksen.
"Kolme", vastasi Groslow, "itseäni lukematta."