"Mutta", huudahti nuori mies aikoen myös astua vaunuista, "hyvät naiset, sallinettehan minun tarjota teille käsivarteni; vielä ette ole kotona eikä Paraatikenttä ole mikään asunto."
"Älkää liikahtako", kielsivät molemmat naiset yhteen ääneen.
"Mitä, enkö saa paikaltani liikahtaa?"
"Ette, pysykää vaunuissa."
"Mutta eihän teidän sovi yksinänne kävellä yöllä tämmöisellä ilmalla!"
"Vai niin! Ensin te melkein kieltäydyitte tekemästä mieliksemme, mutta nyt tahdotte väkisinkin olla liian kohtelias!" vastasi vanhempi nainen leikillisesti. "Mutta ajatelkaahan!"
"Ei tässä ole ajattelemista. Pysykää loppuun asti kohteliaana ja uskollisena ritarina. Kiitos, herra de Charny, kiitämme sydämen pohjasta, ja koska olette, niinkuin juuri sanoin, kohtelias ja uskollinen ritari, emme vaadi teiltä edes kunniasanaa."
"Kunniasanaa mistä?"
"Siitä, että suljette vaunujen oven ja käskette ajamaan takaisin Pariisiin. Sen kai teette katsomatta edes minne päin menemme."
"Olette oikeassa, hyvät naiset, eikä siihen tarvita lupaustani. Ajuri, ajetaan nyt takaisin!"