"Voi, voi!"
"Teidän pitää vain pysyä syrjässä. Minä kolkutan kuin kuuro ja huudan kuin sokea, ja lopuksi minulle avataan portti, ja silloin te pujahdatte sisään takanani."
"Koetetaan."
Nuori prinssi alkoi uudestaan huutaa Laurentia, sitten jyskyttää ja lopuksi pitää niin kamalaa meteliä miekkansa kahvalla, että vartija raivostuneena huusi:
"Vai sillä tavoin! Nyt minä kutsun upseerini."
"No kutsu nyt, senkin vietävä! Sitähän olen neljännestunnin tahtonut."
Hetkistä myöhemmin kuului askelia portin toisella puolen. Kuningatar ja Andrée asettuivat Artoisin kreivin taakse, valmiina käyttämään hyväkseen pääsytietä, joka hänelle luultavasti pian avautuisi. Sotamiehen kuultiin selittävän, mikä oli syynä meteliin.
"Luutnantti", sanoi hän, "täällä on pari naista ja jokin mies, joka juuri sanoi minua senkin vietäväksi. Tahtovat sisään väkisin."
"Mitä ihmettä siinä on, että tahdomme sisään, kun asumme linnassa?"
"Sellainen halu lienee hyvinkin luonnollinen, monsieur, mutta pääsy on kielletty", vastasi upseeri.