"Kuulkaa, sire, herra de Sartines sanoi minulle kerran, että puolellatoista miljoonalla saa linjalaivan, ja Ranskan kuninkaalle on todellakin enemmin tarpeen linjalaiva kuin Ranskan kuningattarelle kaulanauha."
"Oo!" huudahti kuningas riemuissaan ja silmät kyynelistä kosteina, "nyt te menettelette ihanan jalosti! Kiitos, kiitos!… Antoinette, te olette kelpo nainen."
Ja asianmukaisesti päättääkseen tämän sydämellisen ja porvarillisen lausuntonsa hyvä kuningas kiersi kätensä Marie-Antoinetten kaulaan ja suuteli häntä.
"Kuinka teitä tullaan siunaamaan Ranskassa, madame!" jatkoi hän, "kun saadaan kuulla, mitä äsken lausuitte."
Kuningas huokasi.
"Vielä on aikaa", sanoi kuningas vilkkaasti. "Kaipuun huokaus!"
"Ei, sire, vaan helpotuksen huokaus. Sulkekaa kotelo ja toimittakaa takaisin jalokivisepille."
"Olin jo määrännyt maksuajat, rahat ovat tiedossa. Mitä niillä nyt teen? Älkää olko niin epäitsekäs, madame."
"Ei, minä olen kyllä hyvin harkinnut. Kaulanauhaa en mitenkään ota vastaan, mutta tahdon jotakin muuta."
"Hitto vie, taitaa tulla hyvä lovi kuuteentoista sataan tuhanteen livreeni!"