"Juuri te, hovikottaraisten ilonhäiritsijä. Hyvä Jumala, kuinka suureksi onneksi teille on neitsyytenne, Andrée, ja varsinkin se, että tunnette olevanne siitä onnellinen!" [Tämän sikermän edellisestä romaanista tiedämme, että neiti de Taverney oli hypnoottisen unitilan uhrina joutunut äidiksi. — Suom. ]
Andrée punastui ja koetti surumielisesti hymyillä.
"Olen tehnyt lupauksen", sanoi hän.
"Jonka aiotte pitää, kaunis Vestan neitsyt?" kysyi kuningatar.
"Toivoakseni." "Kuulkaapa", sanoi nyt kuningatar äkkiä, "nyt muistan…"
"Mitä, madame?"
"Että vaikkette ole naimisissa, teillä on eilisestä saakka isäntä."
"Mikä isäntä?"
"Niin, rakas veljenne. Mikä hänen nimensä onkaan? Filip, eikö niin?"
"Niin, madame, Filip."