"Kuinka vanha hän nyt on?"
"Kolmenkymmenenkahden."
"Filip parka! Tiedättekö, että olen jo kohta neljätoista vuotta hänet tuntenut, ja näistä vuosista on yhdeksän tai kymmenen semmoista, jolloin en ole häntä nähnyt."
"Kun teidän majesteettinne suvaitsee ottaa hänet vastaan, on hän tunteva itsensä onnelliseksi saadessaan vakuuttaa, ettei poissaolo ole vähääkään laimentanut niitä kunnioittavan ihailun tunteita, jotka hän on kuningattarelle omistanut."
"Voinko nyt heti hänet tavata?"
"Kyllä, neljännestunnin päästä hän on heittäytyvä teidän majesteettinne jalkain juureen, jos sen sallitte."
"Hyvä, hyvä, — sen sallin, — oikein haluan sitä."
Tuskin oli kuningatar tämän lausunut, kun joku vilkas, nopea, meluisa pujahti tai oikeammin ponnahti pukuhuoneen matolle ja näytti nauravia, veitikkamaisia kasvojaan samassa kuvastimessa, jossa Marie Antoinette hymyili omalle kuvalleen.
"Lankoni Artois", sanoi kuningatar. "Ihan säikäytitte!"
"Hyvää huomenta, teidän majesteettinne", sanoi nuori prinssi. "Kuinka teidän majesteettinne on viettänyt yönsä?"