"Mitä asiaa, monseigneur? Voin teille tunnustaa, että siellä kaukana, sotaleirien nurmikolla, suurten järvien läheisillä ruoholakeuksilla olen usein joutunut ajattelemaan yhtä ja toista."
"Esimerkiksi sitä asiaa, että sotiessanne siellä ette ole käyneet sotaa intiaaneja ettekä englantilaisia vastaan."
"Ketä vastaan siis, monseigneur?"
"Itseänne vastaan."
"Ah, monseigneur, en tahdo kiistellä; se on hyvinkin mahdollista."
"Siis myönnätte…"
"Myönnän, että sillä, mikä on pelastanut kuningasvallan, voi olla onneton vastavaikutus."
"Niin, mutta tämä vastavaikutus voi viedä hengen niiltä, jotka paranivat alkuperäisestä taudinpuuskasta."
"Valitettavasti, monseigneur!"
"Juuri senvuoksi en pidä herra Washingtonin ja markiisi de Lafayetten voittoja niin onnellisina, kuin väitetään. Se on itsekkyyttä, olkoon vaan; mutta älkää siitä pahastuko, en ole itsekäs vain itseni tähden."