"Hyvä", vastasi kuningas, "menkää!" Sitten hän sanoi kuningattarelle: "Kaikki käy hyvin."
Jokainen loi naapuriinsa kysyvän silmäyksen; nuo sanat "kaikki käy hyvin" antoivat kaikille paljon ajattelemista. Äkkiä astui saliin marski de Castries ja kysyi äänekkäästi: "Suvaitseeko teidän majesteettinne ottaa vastaan komentaja de Suffrenin, joka saapuu Toulonista?"
Kun tämä nimi lausuttiin kovalla, riemastuneella, voitollisella äänellä, herätti se seurassa kuvaamattoman hälinän.
"Kyllä, monsieur", vastasi kuningas, "hyvin mielelläni."
Herra de Castries poistui. Melkein kaikki syöksyivät nyt ovelle päin, josta ministeri juuri oli mennyt.
Ei tarvita montakaan sanaa selittääksemme, miksi Ranska oli näin myötätuntoinen herra de Suffrenille, miksi kuningas, kuningatar ja kuninkaalliset prinssit pitivät niin tärkeänä saada ensimmäisinä häntä tervehtiä. Suffren on aitoranskalainen nimi, niinkuin Turenne, Catinat, Jean-Bart.
Siitä saakka, kun sodittiin Englannin kanssa, tai oikeammin viimeisestä taistelukaudesta rauhantekoon asti oli komentaja de Suffren suorittanut seitsemän meritaistelua ilman ainoatakaan tappiota; hän oli vallannut Trinquemalen ja Gondelourin, turvannut ranskalaisten alusmaat, puhdistanut meren ja opettanut intialaiselle ruhtinaalle Hyder-Alille, että Ranska on Euroopan valloista etevin. Meriammattinsa ohella hän oli osoittanut taitavan ja rehellisen välittäjän valtioviisautta, soturin urhoollisuutta ja taktiikkaa, älykkään hallitusmiehen kykyä. Rohkeana, uupumatonna, ylpeänä, kun asia koski Ranskan lipun kunniaa, hän oli väsyttänyt englantilaisia maalla ja merellä niin, etteivät nämä kopeat merimiehet uskaltaneet kehittää voittonsa alkua loppuun tai karata Suffrenin kimppuun, kun jalopeura näytti hampaitaan.
Taistelun jälkeen, jossa hän oli pannut henkensä alttiiksi yhtä uljaasti kuin mikä tahansa matruusi, hänet oli nähty inhimillisenä, jalomielisenä, sääliväisenä. Komentaja de Suffrenissa Ranska taas tapasi oikean meriurhon perikuvan, jollainen oli Jean-Bartin ja Duguay-Trouinin ajoista jäänyt hieman unohduksiin.
Emme yritäkään kuvata sitä hälinää ja ihastusta, jonka hänen tulonsa Versaillesiin herätti tähän juhlaan kutsutuissa ylimyksissä.
Suffren oli kuudenkuudetta ikäinen mies, pyylevä ja tanakka, katseissa tulta, liikkeissä ylevyyttä ja luontevuutta. Ketteränä, vaikka oli lihava, arvokkaana, vaikka oli vilkasliikkeinen, hän piti ylväästi pystyssä tukkaansa eli oikeammin harjaansa; kun hän oli tottunut selviämään kaikista pulmista, oli hän nytkin matkavaunuissa saanut vaihdetuksi pukua ja käherretyksi hiuksensa.