"Monsieur", sanoi kuningatar, "minun asiani ei ole pitää teille ylistyspuhetta, mutta tietäkää, että jokainen Ranskan kunniaksi ampumanne kanuunanlaukaus on sydäntäni sykähdyttänyt ihailulla ja kiitollisuudella teitä kohtaan."
Tuskin oli kuningatar puhunut, kun Artoisin kreivi läheni mukanaan poikansa, Angoulêmen herttua.
"Poikani", sanoi hän, "tuossa näet sankarin. Katsele tai kasti, sillä sellainen on harvinaisuus."
"Monseigneur", vastasi pikku prinssi isälleen, "äsken luin Plutarkoksessa suurista miehistä, mutta en nähnyt heitä. Kiitos, että näytitte de Suffrenin!"
Ympärillä olevien sorinasta saattoi lapsi käsittää lausuneensa sanoja, jotka jäisivät muistiin.
Sitten kuningas tarttui herra de Suffrenin käsivarteen ja aikoi viedä hänet työhuoneeseensa saadakseen maantieteilijänä puhella hänen kanssaan matkoista ja sotaretken vaiheista. Mutta herra de Suffren esteli kunnioittavasti.
"Sire", sanoi hän, "koska teidän majesteettinne katsoo hyväksi minulle osoittaa niin suurta kunniaa, niin suvainnette, että…"
"Pyydättekö jotakin, herra de Suffren?"
"Sire, eräs upseerini on niin ilmeisesti rikkonut sotakuria vastaan, että mielestäni vain teidän majesteettinne voi asiassa tuomita."
"Kah, herra de Suffren", sanoi kuningas, "toivoin ensi pyyntönne koskevan jotakin suosionosoitusta eikä rangaistusta."