"Mitä sillä tarkoitatte?"
"Sitä, monseigneur, että minua on viime aikoina kylliksi nöyryytetty, enkä enää kestä."
"Te annatte asialle väärän nimen, madame. Onnettomuudessa ei ole häpeäksi, jos…"
"Eikö sittenkään, jos on sen niminen kuin minä? Sanokaapa, kerjäisittekö te, herra de Rohan?"
"Nyt en puhu itsestäni", vastasi kardinaali hämmentyneenä ja samalla kopeana.
"Minä en tunne useampia kuin kaksi kerjäämistapaa: vaunuissa ajaen tai kirkon ovella seisten, kullassa ja sametissa tai rääsyissä. No niin, äsken en odottanut sitä kunniaa, että kävisitte luonani; luulin joutuneeni unohduksiin."
"Ahaa, te siis tiesitte, että juuri minä olin teille kirjoittanut!" sanoi kardinaali.
"Olihan vaakunanne sen kirjeen sinetissä, jonka suvaitsitte minulle kirjoittaa."
"Kuitenkaan ette ollut minua tuntevinanne!"
"En, sillä te ette katsonut hyväksi ilmoittautua."