"No, herra Beausire", sanoi nyt tuntematon, "varokaa, sillä jos miekkanne on pudonnut kärki edellä ja joku sattuu kohdalle, niin henki pois!"
Beausire oli hieman tointunut ja kiirehti ovesta ulos ja portaita alas tavoittaakseen aseensa ja ehkäistäkseen tapaturman, josta voisi saada poliisin niskaansa. Sillä välin Oliva tarttui voittajan käteen ja sanoi hänelle:
"Te olette niin urhoollinen, monsieur, mutta Beausire on kavala, ja sitäpaitsi saatatte minut huonoon valoon viipymällä kauemmin. Teidän mentyänne hän ihan varmaan lyö minua."
"Siis jään."
"Ei, ei, millään ehdolla! Kun hän lyö minua, lyön minä vastaan, ja aina minä puoleni pidän sen vuoksi, ettei minua tarvitse säästää. Menkää nyt pois, kun pyydän!"
"Mutta ottakaa nyt koreasti huomioonne eräs seikka, kaunokaiseni, jos menen, niin tapaan hänet portilla tai hän vaani minua portailla; silloin taas otellaan, eikä rappusilla voi niin mukavasti kuin sohvalla istuen tehdä miekkailutemppuja."
"No?"
"No silloin tapan herra Beausiren tai hän minut."
"Hyvä Jumala, se on totta! Siitähän tulisi taloon kamala häpeä!"
"Se on vältettävä; siis jään."