Rouva de la Motte jäi meiltä Mesmerin talon portille katselemaan kuningattaren vaunuja, jotka poistuivat nopeasti.
Kun niitä ei enää näkynyt, kun niiden jyrinää ei enää kuulunut, nousi Jeanne takaisin vuokravaunuihinsa ja palasi kotiin ottaakseen ylleen dominopuvun ja verhotakseen kasvonsa uudella naamiolla, ja samalla hänen teki mieli ottaa selville, oliko poissa ollessa sattunut mitään uutta.
Rouva de la Motte aikoi tänä hyväenteisenä yönä saada virkistystä päivän monista mielenliikutuksista. Hän oli näet päättänyt kerrankin, itsenäinen kun oli, mennä omin päin nauttimaan aavistamattomien seikkailujen suloa. Mutta jo ensi askeleella tuli vastus, kun hän oli astumaisillaan sille tielle, joka vilkkaista, kauan pidättyneistä luonteista tuntuu niin houkuttelevalta, sillä portinvartijan luona häntä odotti harmaapukuinen palvelija.
Tämä oli Rohanin prinssin väkeä ja toi hänen korkea-arvoisuudeltaan kirjelipun, joka oli laadittu seuraavaan muotoon:
'Rouva kreivitär!
Varmaankaan ette ole unohtanut, että meidän on yhteisesti neuvoteltava eräistä asioista. Kenties muistinne on lyhyt mutta minä en unohda sitä, mikä on minua miellyttänyt. Minulla on kunnia odottaa teitä siellä, minne kirjeen tuoja teidät saattaa, jos suvaitsette lähteä.'
Allekirjoituksena oli papillinen risti.
Rouva de la Motte harmistui aluksi tästä vastuksesta, mutta hetkisen mietittyään teki nopean päätöksen, kuten hänen tapansa oli.
"Nouskaa ajurini viereen", sanoi hän harmaatakkiselle, "tai antakaa hänelle osoite."
Palvelija nousi ajurin viereen, rouva de la Motte vaunuihin.