"Jos olisitte vähemmän vimmastunut, niin sanoisin, että teidän sopii olla kuinka tahdotte, sillä aina te pysytte viehättävänä; mutta kun joka ainoa kohteliaisuus uhkaa viedä siihen, että minulle sanotaan hyvästi, niin koetan hillitä itseäni."
"Teilläkö se vaara, että sanotaan hyvästi? Suokoon teidän korkea-arvoisuutenne anteeksi, mutta teitä käy mahdottomaksi ymmärtää."
"Ja kuitenkin kaikki on niin läpikuultavan kirkasta."
"Älkää pahastuko sokeudestani, monseigneur."
"Kun pari päivää sitten kävin luonanne, näytti minusta siltä, että teillä on vastuksia. Asuntonne tuntui teistä varsin sopimattomalta arvoonne ja nimeenne nähden. Se seikka pakotti minut viipymään vain vähän aikaa, ja senvuoksi tekin olitte minua kohtaan kylmähkö. Silloin ajattelin, että jos jälleen pääsette sopivaan ympäristöön, ominaisiin oloihinne, merkitsisi se samaa kuin jos vapautuisi lintu, jota luonnontutkija pitää ilmapumpun alla."
"Ja silloin?" kysyi kreivitär hätäisenä, sillä hän alkoi jo käsittää.
"Silloin, ihana kreivitär, jotta voisitte minut ottaa vastaan peittelemättä, jotta minäkin voisin käydä luonanne saattamatta huonoon valoon itseäni taikka teitä…"
Kardinaali katseli kreivitärtä tuikeasti.
"Niin, sitten?" kysyi tämä.
"Niin olen toivonut, että suvaitsisitte ottaa vastaan tämän pienoisen talon. Tämä ei ole minun asuntoni, kaikkein vähimmin erikoisasunto."