"Kuin tyttären käsissä."
"Kuningattaren!" huudahti Ludvig de Rohan, saaden äänensä niin luontevan hämmästyneeksi, että se eksytti Jeannea. "Olisiko hänen majesteettinsa käynyt teidän luonanne?"
"Ettekö todella aavistanut, että se oli hän?"
"Taivaan nimessä, en vähääkään", vastasi kardinaali täysin viattomalla äänenpainolla. "Unkarissa on tavallista, että hallitsijan muotokuvat kulkevat suvusta sukuun. Niinpä esimerkiksi, vaikken minä ole Maria Teresian poika tai tytär tai edes sukulainen, on minullakin hänen muotokuvansa taskussani."
"Teilläkö, monseigneur?"
"Kas tässä", sanoi kardinaali kylmästi ja veti taskustaan nuuskarasian, jota näytti hämmästyneelle Jeannelle.
"Tästä näette", lisäsi hän, "että kun minulla on tämä muotokuva, vaikkei minulla ole, kuten jo sanoin, kunniaa kuulua keisarilliseen perheeseen, niin on joku saattanut sen unohtaa luoksenne, silti olematta Itävallan hallitsijasuvun jäsen."
Jeanne oli vaiti. Hänellä oli hyvät taipumukset valtioviisauteen, mutta ei vielä käytännöllistä kokemusta.
"Teidän mielestänne siis", jatkoi prinssi Ludvig, "luonanne käynyt nainen on kuningatar Marie Antoinette?"
"Niin, ja hänen mukanaan oli toinen nainen."