"Joku niistä pikku hirviöistä, joita on Versaillesin puistossa?"
"Kaiketi pidätte minua miehenä, jolla on makua?"
"Luonnollisesti."
"No niin, kun näette minut tässä jalkainne juuressa pitelemässä ja suutelemassa kättänne, niin ette voine enää uskoa, että kosken huulillani käpälää tai kädelläni suomuista kalanpyrstöä."
"Pyydän teitä, monseigneur, muistamaan", sanoi Jeanne kylmästi, "etten ole mikään ompelijatar tai oopperatyttö; että olen oma itseni, kun elän erilläni miehestäni, ja että, kun pidän itseäni minkä tahansa miehen vertaisena tässä valtakunnassa, voin sitten, kun mieleni niin tekee, vapaasti ja omasta halusta suoda rakkauteni sille miehelle, joka on osannut minua miellyttää. Pitäkää minua siis hiukan arvossa, niin osoitatte samalla arvonantoa sille aatelille, johon molemmat kuulumme."
Kardinaali nousi.
"Vai niin", sanoi hän, "tahdotteko siis, että rakastaisin teitä täydellä todella?"
"Sitä en sano, herra kardinaali, mutta omasta puolestani tahdon teitä rakastaa. Uskokaa, että kun se hetki tulee, jos se tulee, niin aavistatte sen helposti. Ja ellette huomaisi, niin huomautan teille, sillä pidän itseäni kyllin nuorena ja siedettävänä, jottei tarvitse hävetä, vaikka astuisinkin ensi askeleen. Kunniallinen mies ei hylkää minua."
"Kreivitär", sanoi kardinaali, "vakuutan teille, että jos asia riippuu vain minusta, niin tulette minua rakastamaan."
"Saadaan nähdä."