OOPPERANAAMIAISET
Naamiaiset olivat parhaassa vauhdissa, kun kardinaali de Rohan ja rouva de la Motte pujahtivat sinne salavihkaa, ainakin kardinaali, tuhansien erilaisten dominoiden ja naamioiden sekaan. Pian he katosivat joukkoon, niinkuin pienet poreet, joita rannalta voi nähdä, häipyvät suuriin ja kiitävät virran mukana näkymättömiin.
Kaksi dominoa, jotka kokivat pysyä yhdessä mikäli oli mahdollista tässä sekamelskassa, teki yhteisin voimin vastarintaa, jotteivät joutuisi virran valtaan, mutta huomatessaan yrityksensä turhaksi he päättivät hakea suojaa kuningattaren aition alta, missä tungos ei ollut niin ankara ja seinä lisäksi antoi tukea. Toinen näistä dominoista oli musta, toinen valkea; edellinen pitkä, jälkimäinen keskikokoinen. Toinen oli mies, toinen nainen; edellinen viuhtoi käsivarsillaan, jälkimäinen käänteli päätään.
Nämä dominot näkyivät vilkkaasti keskustelevan. Kuunnelkaamme.
"Sittenkin sinä, Oliva, vartoot jotakuta", toisti pitempi. "Kaulasi ei enää ole mikään kaula, vaan tuuliviirin sarana, ja pääsi kieppuu jokaista uutta ihmistä kohti."
"Entä sitten?"
"Mitä? Entäkö sitten?"
"Niin, mitä kummaa siinä on, että käännän päätäni? Sitähän varten olen tänne tullutkin!"
"Mutta jos käännät toisilta pään pyörälle…"
"Kuuleppa, mitä varten oopperassa käydään?"