"En tunne. Mennään likemmäksi. Nyt teeskentelemme, että te olette saksalainen; ette siis saa puhua ranskaa, koska heti kuultaisiin, että olette aito pariisitar."
"Kyllä ymmärrän. Ja te alatte härnätä tuota miestä?"
"Siitä voitte olla varma. Aluksi te saatte häntä osoittaa minulle viuhkallanne."
"Näinkö?"
"Juuri niin, ja sitten kuiskatkaa korvaani."
Oliva totteli niin oppivaisesti ja älykkäästi, että hänen seuralaisensa ihastui.
Musta domino, johon heidän huomionsa oli kohdistunut, seisoi selkä saliin päin ja keskusteli naisensa kanssa. Tämä, jonka silmät välähtelivät naamion takaa, huomasi Olivan liikkeen.
"Kuulkaa, monseigneur", sanoi hän hiljaa, "tuolla kaksi naamiota pitää meitä silmällä."
"Ei hätää mitään, kreivitär; mahdotonta, että kukaan meitä tuntisi. Koska nyt olemme kadotuksen tiellä, niin suokaa minun toistaa teille, ettei kellään ole viehättävämpää vartaloa kuin teillä eikä niin polttavaa katsetta, suokaa minun sanoa…"
"Kaikki, mitä on tapa sanoa naamioituna."