"En suinkaan; kunniallista miekkaani en lainaa tuolle roistolle, mutta tässä on keppini, ellei omanne riitä. Hyvällä omallatunnolla en voi teidän tai hänen vuokseen muuta tehdä."
"Vai keppi, lempo soikoon!" huusi Reteau vimmastuneena. "Tietäkää, että olen aatelismies!"
"No lainatkaa siis miekkanne minulle", sanoi Charny heittäen omansa sanomalehtimiehen eteen. "Tuota en enää koske, sillä siitä pääsen."
Nyt ei Filip enää voinut väittää vastaan, vaan veti miekkansa tupesta ja pisti sen ristikon lävitse Charnylle, joka otti sen käteensä ja kiitti.
"Vai olet sinä aatelismies", ärjyi hän kääntyen Reteauhun päin, "ihan aatelismies, ja kyhäät Ranskan kuningattaresta semmoisia parjauksia… No niin, ota tuo miekka kouraasi ja näytä, että olet aatelismies."
Mutta Reteau ei hievahtanut; olisi melkein luullut hänen pelkäävän maassa makaavaa miekkaa yhtä pahasti kuin keppiä, joka äsken oli heilunut hänen päänsä kohdalla.
"Hitto vie!" sanoi Filip maltitonna, "avatkaa edes tämä portti."
"Anteeksi, monsieur", vastasi Charny, "mutta tehän myönsitte, että tämä mies on aluksi minun."
"Rientäkää siis lopettamaan, sillä minulla on kiire aloittamaan."
"Täytyy ensin käyttää kaikki muut keinot, ennenkuin ryhdyn äärimmäiseen", selitti Charny, "sillä minusta näyttää, että on melkein yhtä vaikeata antaa selkään kuin saada. Mutta koska tämä herra itsepäisesti valitsee ennemmin kepin- kuin miekaniskut, niin hän saakoon makunsa mukaan."