"Minä myös", sanoi Hagan kreivi kohteliaasti.
"Niinpä niin", huomautti Cagliostro, "uskotte muka, kun on puhe Lapeyrousesta; mutta jos asia koskisi teitä itseänne, ette uskoisi."
"No, no."
"Siitä olen varma."
"Myönnän", sanoi Hagan kreivi, "että minut olisi saatu uskomaan, jos herra de Cagliostro olisi sanonut Lapeyrouselle: Karttakaa tuntemattomia saaria. Silloin hän olisi ollut varuillaan, ja siinä olisi aina ollut jokin pelastuksen mahdollisuus."
"Vakuutan teille, ettei niin olisi käynyt, herra kreivi. Ja jos hän olisikin uskonut, niin huomatkaa, kuinka kauheata olisi ollut saada sellainen ilmoitus, kun sitten vaaran hetkellä, nähdessään nuo tuntemattomat, tuhoa uhkaavat saaret, mies-parka olisi ennustukseeni luottaen tuntenut salaperäisen kuoleman lähestyvän voimatta sitä torjua Silloin ei olisi ollut vain kuolema, vaan tuhat kuolemaa hänen kärsittävänään, sillä tuhannen kuoleman vertaista on pimeässä hapuilla epätoivo mielessä. Ottakaa huomioon, että toivo, jonka olisit häneltä riistänyt, on viimeinen lohdutus, joka kovaonnisella vielä säilyy, kun pyövelin terä uhkaa, vieläpä kun se jo hipaisee, kun hän tuntee sen leikkaavan ja veri vuotaa. Elämä sammuu, ja vielä ihminen toivoo."
"Se on totta", sanoivat jotkut hiljaa.
"Niin", jatkoi Cagliostro, "muuta todellista hyvää, kuin sen verhon, joka peittää elämämme lopun, ei Jumala ole antanut ihmiselle maan päällä."
"Olkoon sen laita kuinka tahansa", sanoi Hagan kreivi, "mutta jos teidän kaltaisenne mies sattuisi minulle sanomaan: Varokaa sitä ihmistä tai sitä asiaa, pitäisin neuvon hyvänä ja kiittäisin sen antajaa."
Cagliostro pudisti hiljakseen päätään, samalla surumielisesti hymyillen.