Läsnäolijain sydämet jyskivät niin, että olisi voinut kuulla.
"Missä olette minut nähnyt?" kysyi kuningatar pelottavalla äänellä.
Filip oli vaiti.
"Älkää yhtään säästäkö, monsieur; lankoni tuossa on väittänyt nähneensä minut oopperanaamiaisissa; missä te olette nähnyt?"
"Samoin kuin monseigneur Artoisin kreivi, oopperanaamiaisissa, madame."
Kuin salaman iskemänä vaipui kuningatar sohvalle. Mutta kavahtaen taas pystyyn kuin haavoitettu pantteri, hän sanoi:
"Se on mahdotonta, koska en ollut siellä. Varokaa, herra de Taverney, huomaan teidän täällä rupeavan puritaanin tapaiseksi; Amerikassa se kävi päinsä, herra de Lafayetten parissa, mutta Versaillesissa ollaan ranskalaisia, kohteliaita, vilpittömiä."
"Teidän majesteettinne musertaa herra de Taverneyn", sanoi Andrée kalpeana harmista ja suuttumuksesta. "Jos hän sanoo nähneensä, on hän nähnyt."
"Tekin!" sanoi Marie Antoinette, "vai tekin! — Ei muuta puutu, kuin että tekin olisitte minut nähnyt! Voi taivas, jos minulla on ystäviä, jotka puolustavat minua, niin on vihollisia jotka murhaavat minut. Hyvät herrat, yksi todistaja ei riitä."
"Siinäpä te muistutatte mieleeni", sanoi Artoisin kreivi, "että juuri kun teidät näin ja huomasin, ettei sininen domino ollutkaan kuningas, luulin sitä sensijaan komentaja de Suffrenin sisarenpojaksi. Mikä hänen nimensä onkaan, sen kelpo upseerin, joka sotalipulla teki sen urotyön? Te otitte hänet viimeksi niin ystävällisesti vastaan, että luulin hänen päässeen suojelusritariksenne."