"Minä, kuten toisetkin; suotteko minulle edes sen verran aikaa, että ehdin valita itselleni rippi-isän?"
"Turha vaiva, madame", vastasi Cagliostro.
"Kuinka niin?"
"Viimeinen, jolla on mestauslavalle astuessaan rippi-isä vieressään, on…"
"On kuka?" kysyivät kaikki.
"Ranskan kuningas."
Nämä viimeiset sanat Cagliostro lausui kumealla ja niin kalmankaamealla äänellä, että läsnäolijoita hipaisi kuoleman henkäys, joka hyydytti sydämet.
Nyt oltiin muutama minuutti ääneti. Tämän vaitiolon aikana Cagliostro vei huulilleen vesilasin, josta oli lukenut kaikki veriset ennustuksensa; mutta tuskin se oli koskettanut hänen suutaan, kun hän ehdottoman inhon vallassa sysäsi sen takaisin kuin katkeran kalkin, samalla luoden katseensa Taverneyhin.
"Ei!" huudahti tämä, joka luuli hänen aikovan puhua, "älkää sanoko minulle, miten minun käy; minä en sitä tahdo tietää."
"Vaikka niin, mutta minä sen sijaan kysyn", sanoi Richelieu.