"Huh, huh!" murisi Taverney.
"Nyt hän tahtoo antaa poikansa, Filip de Taverneyn, kuningatar Marie-Antoinettelle. Kysykääpä häneltä, puhunko valetta."
"Kunniani kautta!" sanoi Taverney vavisten, "jollei tuo mies ole noita, niin piru minut periköön!"
"No no!" varoitti marski, "älä puhu pirusta noin kursailematta, vanha toveri!"
"Kamalaa, kamalaa!" mutisi Taverney.
Ja hän kääntyi pyytääkseen vielä Cagliostroa pitämään asian salassa, mutta tämä oli jo kadonnut.
"Kas niin, Taverney, mennään salonkiin", sanoi marski. "Muutoin siellä juodaan kahvit meitä odottamatta tai saamme juoda sen kylmänä, mikä olisi paljoa pahempaa."
Ja hän riensi salonkiin. Mutta se oli autio: ei ainoakaan vieras ollut rohjennut jäädä uudestaan katsomaan pelottavaa ennustajaa suoraan kasvoihin. Suotta siellä kynttilät paloivat haarajaloissaan, kahvi höyrysi kannussaan, ja tuli rätisi pesässä.
"Jopa nyt ihme! Kuuleppa, vanha ystävä, ei tässä muu auttane kuin juoda kahvit kahden kesken… No minne hiiteen sinä olet mennyt."
Ja Richelieu tähysteli joka taholle; mutta pieni ukko oli pujahtanut tiehensä kuten muutkin.