"Ja kun äitini Marie Fossel oli harvinaisen kaunis", jatkoi Jeanne, "rakastui häneen isäni ja nai hänet. Isäni puolelta minä olen ruhtinaallista sukua. Madame, isäni kuului Saint-Remy de Valoisin sukuun, polveutuen suoraan niistä Valoiseista, jotka ovat olleet kuninkaina."
"Mutta kuinka olette joutunut näin hädänalaiseen tilaan, madame?" tiedusti sama nainen, joka oli ennenkin kysynyt.
"Valitettavasti se on hyvinkin helppo käsittää."
"Minä kuuntelen."
"Ette voi olla tietämättä, että Henrik IV:n noustua valtaistuimelle, jolloin kruunu siirtyi Valois-suvulta Bourboneille, vallasta syöstyllä perheellä oli vielä muutamia jälkeläisiä, tosin jokseenkin tuntemattomia, jotka kuitenkin epäämättä olivat samaa alkuperää kuin nuo neljä niin onnettoman lopun saanutta veljestä."
Molemmat vieraat nyökkäsivät, ikäänkuin myöntämisen merkiksi.
"Nämä Valois-suvun jälkeläiset", jatkoi Jeanne, "jotka huomaamattomina pelkäsivät herättävänsä uuden kuningasperheen epäluuloa, vaihtoivat Valois-nimensä nimeen Remy erään maatilan mukaan, ja tämännimisinä heitä tavataan sukuluettelossa Ludvig XIII:n ajoista viimeisenedelliseen Valoisiin, isoisääni, saakka, joka nähdessään kuningasvallan vakaantuneen ja entisen suvun joutuneen unohduksiin ei enää katsonut olevan syytä riistää itseltään ainoata perintöään, mainehikasta nimeä. Hän siis otti jälleen nimen Valois, pysyen sennimisenä kaukana maaseudulla, tuntematonna ja köyhyydessä, eikä Ranskan hovissa kukaan kuvitellut, että syrjässä valtaistuimen loisteesta yhä oleskeli Ranskan entisten, ellei kuuluisimpien, niin ainakin kovaonnisimpien kuningasten jälkeläinen."
Tähän Jeanne pysähtyi. Hän oli puhunut kaunistelematta ja liioittelematta, johon seikkaan kuulijat panivat huomiota.
"Varmaankin teillä on todisteenne hyvässä kunnossa, madame", sanoi vanhempi vieraista lempeästi, luoden tarkkaavan katseen siihen, joka sanoi itseään Valoisien jälkeläiseksi.
"Oi, madame", vastasi tämä katkerasti hymyillen, "todisteista ei ole puutetta. Isäni toimitti ne täyteen kuntoon ja kuollessaan, jätti ne kaikki minulle, kun ei muuta perintöä ollut, mutta mitä etua siitä on, vaikka voikin näyttää toteen tarpeettoman tai sellaisen totuuden, jota ei kukaan tahdo tunnustaa?"