Vanki astui siihen peloittavaan hiljaisuuteen, joka syntyy, kun kaksituhatta samaan huoneeseen sulloutunutta henkilöä huomaa hetken tulleen, jolloin lopultakin yleisen odotuksen kohde — henkilö tai asia — tulee esille.
Vangin piirteet olivat täysin tyynet. Hän oli pukeutunut hyvin huolellisesti. Hänen yllänsä oli heleänharmaalla kirjailtu silkkinuttu, valkoiset satiiniliivit ja samanväriset housut kuin takkikin, silkkisukat, solkikengät ja napinreiässä Pyhän Ludvigin ritarikunnan risti.
Tukkansa hän oli suorinut harvinaisen komeilevasti, jauhoittanut valkoiseksi, eikä yksikään hius ollut loista pitempi, kuten eräässä vallankumouksen historiassa mainitaan.
Sinä lyhyenä aikana, jonka markiisi de Favras tarvitsi edetäkseen ovelta syytettyjen penkille, pidättelivät kaikki hengitystään.
Kului pari sekuntia syytetyn saapumisesta puheenjohtajan ensimmäisiin sanoihin.
Lopulta hän teki tutunomaisen — tällä kerralla tarpeettoman — liikkeen kädellään kehoittaakseen tuomareita hiljaisuuteen ja aloitti liikutuksesta värähtelevällä äänellä:
»Kuka olette?»
»Olen syytetty ja vanki», vastasi Favras perin rauhallisesti.
»Nimenne?»
»Thomas Mahi, markiisi de Favras.»