»Suotteko minulle aikaa pukeutua?»
»Saatte aikaa», vastasi mies.
Favras meni pöydän luo, jolle oli sirotettu hänen käsilaukkunsa erinäköiset esineet, ja seinää koristavan pikku kuvastimen edessä hän napitti paidankauluksen, laskosti siroihin poimuihin röyhelönsä ja sitaisi kaulanauhansa kaikkein aatelisimpaan solmuun.
Sen jälkeen hän puki yllensä liivit ja takin.
»Saanko ottaa mukaani hatun, herrat?» kysyi vanki.
»Se on tarpeetonta», vastasi mies, joka oli tähänkin saakka puhunut.
Äänettömänä pysynyt mies oli silmäillyt Favrasia kaiken aikaa niin tarkasti, että se oli herättänyt markiisin huomiota.
Hän oli huomaavinaan, että tämä mies teki hänelle jonkun salamyhkäisen merkin silmillään.
Mutta tämä merkki oli ollut niin väläyksellinen, että Favras jäi epätietoiseksi, mitä se merkitsi.
Ja mitäpä tuolla miehellä oli hänelle sanottavaa?