Kuningas pani mestarin käteen neljännestä vailla valmiin lukon.
»No, mutta sinähän sanoit tämän olevan Bernhardin lukon», virkkoi mestari oppipojalle. »Bernhardin lukko aukeaa molemmilta puolilta, tolvana, ja tämä on vain tavallinen matka-arkun lukko. Katsotaanpa, katsotaanpa… Ei ota oikein kääntyäkseen, häh?… Mutta kyllä mestari Gamain panee sen kääntymään.»
Gamain yritti kiertää avainta.
»Ahaa, nyt huomaan, kuinka sen laita on.»
»Oletko löytänyt vian, rakas Gamain?»
»Totta toki!»
»Näytä se minulle.»
»Se on pian tehty. Katsokaa nyt. Avaimen lehti tarttuu kyllä isoon pidättäjään ja saa sen liukumaan puolitiehen, mutta koska se ei ole reunaltaan lovitettu, ei se pääsekään enää vapaaksi, siinä koko juttu… Koska pidättäjän liukuväli on kuusi linjaa, täytyy karan olla yhden linjan pituinen.»
Ludvig XVI ja oppipoika silmäilivät toisiaan kummastellen Gamainin neuvokkuutta.
»Ja, hyvä jumala, kuinka yksinkertainen koko tämä juttu onkaan!» virkkoi mestari, jota hänen seuralaistensa sanaton ihastus kannusti. »En jaksa käsittää edes, kuinka olette sen unohtanut. Senjälkeen kuin viimeksi teidät näin, sire, olette kai hautonut mielessänne monenlaisia joutavuuksia, jotka ovat vieneet muistinne! Tässä on kolme pidättäjää vai mitä? Yksi iso ja kaksi pientä? Yksi viiden linjan, kaksi parin linjan pituista?»