Mutta tälläkin kerralla raittius sentään voitti, ja on varsin luultavaa, että ellei olisi ollut kolmatta kapakkaa hänen tiellään, missä tapauksessa hänen olisi täytynyt pyörtää takaisin rikkoakseen valan, jonka hän näkyi itselleen vannoneen, hän olisi jatkanut matkaansa — ei sentään ihan janoisena, sillä matkamiehemme näkyi jo nauttineen aimo annoksen sitä nestettä, joka ilahduttaa ihmissydäntä — mutta toki siinä kunnossa, että pää olisi kyennyt ohjaamaan jalkoja jotenkin suoraan sillä tiellä, jota hänen oli vaellettava.
Kaikeksi onnettomuudeksi oli matkan varrella ei vain kolmas, vaan lisäksi neljäs, kymmenes, kahdeskymmenes kapakka, ja koska kiusaukset esiintyivät liian usein, ei vastustuskyky ollutkaan enää oikeassa suhteessa kiusauksen voimaan, vaan petti jo kolmannen kapakan kohdalla.
Totuuden nimessä on kuitenkin mainittava, että eräänlaisen sisäisen sopimuksen mukaan käsityöläinen, joka oli niin hyvin ja niin onnettomasti taistellut viinin kiusaajahenkeä vastaan, tyytyi seisahtumaan tarjoilupöydän ääreen ja tilaamaan vain poolituoppisen.
Viinin kiusaajahenki, jota vastaan hän kamppaili, näytti saaneen voitollisen edustajan siitä tuntemattomasta, joka seurasi miestämme kaukaa pysytellen visusti piilossa, mutta näkymättömänäkin pitäen häntä tarkasti silmällä.
Epäilemättä saadakseen nauttia vaanimisensa onnistumisesta, mikä näytti olevan joko erikoisen tärkeätä tai hupaista, tämä tuntematon istahti laiturinkaiteelle vastapäätä sen kapakan ovea, missä käsityöläinen tyhjenteli puolituoppistaan, ja lähti jälleen liikkeelle viisi sekuntia sen jälkeen kun miehemme asiansa toimitettuaan astui kapakan kynnyksen yli kadulle matkaansa jatkamaan.
Mutta kuka voi sanoa, milloin huulet, jotka kerran ovat koskettaneet juoppouden kohtalokasta maljaa, lakkaavat kaipaamasta kosteutta ja milloin ne keksivät, kummakseen ja humalaisen erikoiseksi tyytyväisyydeksi, ettei mikään niin kiihoita janoa kuin juominen? Tuskin oli käsityöläinen astunut sataa askelta, kun hänen tuli niin ankara jano, että hänen täytyi jälleen pysähtyä sitä sammuttamaan, mutta tällä kerralla hänen mielestään ei enää riittänytkään puolituoppinen, ja hän tilasikin puolipullosen.
Varjo, joka oli kuin häneen tarrautunut, ei näyttänyt pahoittelevan viivytystä, jonka miehen tarve virkistää itseään aiheutti hänen kululleen. Se pysähtyi kapakan nurkan taa, ja vaikka juomari tällä kerralla istuutui pöydän ääreen voidakseen perusteellisemmin nauttia pullonsa sisällyksestä ja viipyi sen vuoksi kapakassa hyvät viisitoista minuuttia, ei tuo hyvänsävyinen varjo osoittanut kärsimättömyyden merkkiäkään. Ja kun mies sitten taas ilmestyi kadulle, lähti se seuraamaan häntä samoin askelin kuin tähänkin saakka.
Sadan askeleen päässä tämä pitkämielisyys joutui entistä ankarammalle koetukselle. Käsityöläinen pysähtyi kolmannen kerran ja koska hänen janonsa oli yltymistään yltynyt, tilasi hän nyt koko pullon.
Kärsivällinen Argus sai nyt odottaa puoli tuntia.
Menetetyt viisi, viisitoista, kolmekymmentä minuuttia olivat ilmeisesti herättäneet juomarin sydämessä eräänlaisia omantunnontuskia, sillä haluamatta enää pysähdellä, mutta haluten silti jatkuvasti maistella hän teki jälleen jonkunlaisen sisäisen sopimuksen, joka salli hänen lähdön hetkellä varustautua yhdellä aukaistulla viinipullolla, jonka hän päätti ottaa seurakseen matkalle.