"Ehkä talonne Panoksella? Valitan, mutta sitä vastaan ei kukaan lainaa teille edes viittäsataa drakmaa."
"Jos ei se riitä, niin voitte vakuudeksi tarjota, minä en tiedä kuinka monta taloa tällä saarella, jotka vastaavat kymmenen kertaa sitä summaa, mitä pyydän."
Notario kääntyi Melirytokseen päin kuin olisi hän alkanut epäillä tämän sielullista terveyttä, ja mittasi häntä päästä jalkoihin, sillaikaa kun tämä astui lähemmäksi ja sanoi:
"Herra Serlendis, saanko puhua teidän kanssanne kahden kesken?"
Hymyilyllä ja kädenliikkeellä, jotka puhuivat selvemmin kuin hänen sanansa, kääntyi notario toisiin läsnäoleviin päin:
"Uskallanko pyytää herroja — huomenna puhumme teidän asioistanne, niinmuodoin — hyvästi herraseni."
Asianomaiset vetäytyivät pois, ja notario jäi kahdenkesken Melirytoksen kanssa.
"No niin, meillä on siis hallussamme kaikki talot ja palaisit", sanoi hän, läpitunkevalla silmäyksellä tutkiskellen nuorta miestä, samalla koettaen salata uteliaisuuttaan; "me olemme miljonäärejä, ettekä te sano, ystäväni, kuinka tämä ihme en tapahtunut ja miksi te kuitenkin olette pakotettu hakemaan lainaa."
"Paras herra Serlendis", vastasi Melirytos, "notario on pakotettu vaikenemaan, senvuoksi voinkin uskoa teille, mitä ei kukaan muu saa tietää. Antakaa minun kuitenkin ensin selittää, miksi minä tänään tarvitsen rahaa. Luultavasti tullaan jo jonakuna lähimpänä päivänä kutsumaan teitä läsnäolemaan toimituksessa, joka saa teidät vakuutetuksi toivomukseni välttämättömyydestä, mitä rahoihin tulee."
"Hm, hm, ymmärrän, ymmärrän! Toivotan onnea, herra Melirytos. Se merkitsee häitä. Saanko ehkä tietää —"