"Luonnollisesti! Kenen kanssa te puhutte? Vanhan Metaksaan testamentti! Pyhän Nikolauksen nimessä, sitä voi kutsua vakuudeksi! Mutta odottakaapas, odottakaapas, ystäväni! Ukolla on sisarenpoika. Eikö se ole niin?"
"Kyllä, te tarkoitatte hänen sisarenpoikaansa Gregorista?"
"Eikö hän niinmuodoin tule hänen perillisekseen?"
"Hän olisi tullut", vastasi Melirytos, "ja uskokaa minua, että minä olen tehnyt kaiken voitavani saadakseni hänen enonsa muuttamaan mielensä hänen suhteensa. 'Elä mainitse enää hänen nimeään minun kuulteni', sanoi hän minulle. 'Karkoita pois minun kuolinvuoteeni äärestä se pimeä varjo, minkä hän on heittänyt koko elämäni yli. Elä epäröi täyttää minun toivomuksiani; minä jätän omaisuuteni sinulle, jotta se sinun kauttasi taasen joutuisi sille miehelle, jolle se kuuluu satakertaisesti, mutta joka ei koskaan vastaanottaisi sitä minun kädestäni. Sinun välitykselläsi minä jätän sen hänelle, joka minun kurjan sisarenpoikani petoksen kautta on hävittänyt kaikki mitä hänellä oli ja joka ystävyyden jalolla sankarillisuudella mieluummin on kärsinyt kurjuutta ja häpeätä kuin olisi tahtonut loukata minua ilmaisemalla minulle lähimmän omaiseni rikoksen. Sinä et tahdo vastaanottaa omaisuutta minun kädestäni, mutta etkö sinä myöskään tahdo auttaa minua, että minä saan kuolla onnellisena ja tyytyväisenä, kun olen täyttänyt pyhimmän velvollisuuteni?' Te voitte ymmärtää, että sen jälkeen kaikki kieltäytyminen oli mahdotonta."
"Jumalan nimessä, nuori Gregoris on siis —"
"Perinnötön, ja vanhus lausuu testamentissaan kirouksensa minun ylitseni, jos minä koskaan, minkäänlaisilla syillä annan edes pienimmänkään osan omaisuudesta joutua hänen sisarenpoikansa käsiin."
"Perinnötön!" huudahti Serlendis suonenvedon tapaisella naurulla, hypäten ylös tuolilta. "Perinnötön! Minä neuvon teitä kuitenkin, herra Melirytos, olemaan varovainen. Asia voisi helposti luottaa teille hankaluuksia, ilman laillisia syitä ei voida riistää oikeutetuilta perillisiltä heidän perintöosaansa, Gregoris voisi helposti saada asian tuomioistuimen ratkaistavaksi."
"Onnettomasti kyllä ei puutu sellaisia syitä, ja herra Metaksas on merkinnyt ne testamenttiinsa. Senvuoksi hän onkin tehnyt sen yksityisesti. Olette kai ymmärtänyt minut?"
"Kyllä! Minä olen itse kuullut puhuttavan Gregoriksen nuoruudenhulluuksista, mutta minulle ei ole koskaan johtunut mieleen, että vanha Metaksas, jota me täällä kunnioitamme miltei pyhimyksenä, olisi niin rajattomasti vihastunut niistä."
"Minun asiani ei ole syyttää tuota nuorta miestä", sanoi Melirytos; "mutta toiselta puolen en myöskään voi myöntää, että vanhuksen menettely olisi paheksuttava. Gregoris on häväissyt Metaksaan kunniallisen nimen. Italiassa hän on tehnyt itsensä syypääksi vankeusrangaistukseen varkauden kautta. Se oli kova isku hänen enolleen. Häpeä tästä on saattanut hänet kiusalliseen asemaan, jonka hän tulee jättämään ainoastaan joutuakseen hautaan. Kirje, jonka sisarenpoika kirjoitti, osotti kuitenkin niin paljon katumusta ja murtumista, että ukko tunsi itsensä halukkaaksi lempeyteen ja anteeksi antaen sisarenpojalleen tämän kevytmielisyyden tähden, vapautti hänet vankilasta ja heitti verhon hänen rikoksensa yli. Enon ystävät vastaanottivat sisarenpojan luokseen ilman epäluuloa. Varsinkin Johannes Skuludis, vanhan Metaksaan muinainen hyväntekijä ja nykyinen ystävä, vastaanotti nuorukaisen perheessään kuin ystävän, kuin oman poikansa. Eräänä päivänä, kuin Skuludis oli poissa Tinoksesta, jätti hän nuoren miehen kotia; kun hän tuli takaisin, oli tämä matkustanut tiehensä, ja silläaikaa olivat ryövärit murtautuneet sisään ja tyhjentäneet hänen kassakaappinsa. Tämä varkaus vei tuon onnettoman turmioon. Te muistatte kai, minkälaista huomiota se herätti, kun Skuludis, sen sijaan että olisi koettanut kaikin voimin saada varkaan edesvastuuseen, päinvastoin koetti estää tutkimuksia. Mentiinpä niin pitkälle, että luultiin hänet syylliseksi petolliseen konkurssiin. Tämä mies ymmärsi kärsiä hiljaisuudessa, ettei hän rikollisen paljastamisen kautta saattaisi sairasta, vanhaa ystäväänsä häpeään. Näyttää kuitenkin siltä kuin herra Metaksas sisimmässä sydämessään olisi vakuutettu sisarenpoikansa rikollisuudesta, ja senvuoksi rangaistakseen pahantekijää ja ainakin välillisesti hyvittääkseen vääryyttä kärsinyttä uhria, on hän minun edukseni tehnyt sisarenpoikansa perinnöttömäksi. Nyt, kun tiedätte kaikki, herra Serlendis, ette suinkaan enää kieltäydy hankkimasta minulle kysymyksessä olevaa summaa, siinä tapauksessa että minä jonkun päivän perästä tulisin pyytämään sitä teiltä."