— Ei mitään, herra Frans.
— Onko veljeni kotona?
— Ei, hän oli yötä tehtaalla.
— Eihän kukaan ole sairas?
— Ei, herra Frans, ei minun tietääkseni.
Ja hevoset astuivat veteen rintaa myöten, purskuttaen vaahtoa.
Silloin päätti Frans soittaa kelloa.
Puutarhan käytäviä kaspittiin parasta aikaa. Talossa oli kova hälinä; ja vaikka olikin vielä varhain, kuuli hän Sidonien heleän äänen, niinkuin linnun laulun, otsikon ruusujen keskeltä.
Hän puheli vilkkaasti.
Levottomin mielin astui Frans kuunnellakseen.