— Kuinka hyvin he näyttelivät rakkauden kohtauksen!
Ja sanoessaan tuon rakkaus-sanan, kumartui hän hellästi pientä, sievää päätä kohti, käärittyä valkoiseen villa päähineesen, jonka alta kiehkuroivat suortuvat laskeutuivat.
Sidonie huo'ahti:
— Oi, niin, rakkauden kohtaus!… Näyttelijättärellä oli hyvin kauniit hohtokivet!…
Oli hetki äänettömyyttä. Frans paralla oli paljo vaivaa selittääkseen. Sanat, joita hän etsi, eivät tulleet esille, sitte anasti pelko hänen. Puhuakseen määräsi hän itselleen paikat:
— Kunhan ollaan käyty Saint-Denis-portin sivu… Kunhan mennään bulevaardilta.
Mutta Sidonie rupesi puhumaan muista ihan joutavista asioista, niin että Franssin julistus jäätyi hänen huulilleen, tahikka seisautti heitä vaunut, joten vanhemmat ehtivät yllättää heitä.
Maraisissa vihdoin ratkaisi hän yhtäkkiä päätöksensä:
— Kuulkaas, Sidonie… Minä rakastan teitä…
Sinä yönä oltiin Delobellelässä valveella hyvin myöhään.