— Minä en tahdo rakastaa muita, kuin miestäni…
Oi, hän oli jo täydellinen nainen, tuo pikku Chèbe.
V.
Kuinka pikku Chèben histooria loppui.
Tuli sitte syyskuu.
Metsästys oli koonnut hoviin suuren, meluavan ja rahvasmaisen seuran. Oli pitkiä aterioita, joissa nuo rikkaat porvarit viivyttelivät talonpoikain pitkäpiimäisyydellä, väsymyksellä ja uneliaisuudella. Vaunuilla mentiin metsästäjiä vastaan syksynhämärästä jo kylmille teille. Usma kohosi leikatuilta pelloilta; pelästyneet otukset lentää hipasivat vakoja pitkin, päästäen ruikuttavia ääniä, ja yö näkyi lähtevän ulos kaikista metsistä, joiden kamala synkeys kasvamalla kasvoi, peittäen kentät ja kedot.
Vaunujen lyhdyt sytytettiin ja lämpimästi, auki käärittyjen peitteiden alla, ajaa kiidätettiin kotia, raikkaan tuulen hyväillessä kasvoja. Komeasti valaistu sali täyttyi pauhusta ja naurusta.
Claire Fromont, jota seuran raakuus vaivasi, ei puhellut sanaakaan. Sidonie taas loisti täydessä valossaan. Ajo oli vilkastuttanut hänen vaalean hipiänsä ja parisilaiset silmänsä. Hän osasi nauraa hyvin, käsitti ehkä vähän liika paljon ja siellä olevista ihmisistä näkyi olevan ainoa oikea nainen. Hänen menestyksensä hurmasi Georgesen kokonaan, mutta mitä etemmäksi tämä meni, sitä maltikkaammin käyttäytyi Sidonie. Siitä pitäen päätti Georges, että hän oli oleva hänen vaimonsa. Hän vannoi sen itselleen tuolla heikkojen luonteiden liioitellulla vakuuttamisella, luonteiden, jotka aina näkyvät edeltäkäsin taistelevan niitä väitteitä vastaan, joiden eteen he tietävät kerran taipuvansa…
Pikku Chèbestä oli tämä ihanin hetki hänen elämässään. Lukuun ottamattakaan kaikkia kunnianhimoisia tarkoituksia, oli hänen virnailevasta ja teeskentelevästä luonteestaan omituinen viehätys tuossa salaperäisesti johdetussa rakkauden juonessa, kemujen ja pitojen keskellä.
Ei kukaan heidän ympärillä olevistaan aavistanut niitäkään. Claire oli siinä raittiissa ja ihanassa nuoruuden i'ässä, jolloin henki, puoleksi puhjenneena, mieltyy asioihin, joita se tuntee, sokealla luottamuksella, laisinkaan vilppiä ja valhetta tietämättä. Herra Fromont ajatteli vaan kauppa-asioitaan. Hänen vaimonsa puhdisteli, kuin vimmattu, hohtokiviään. Muita ei ollut pelättävänä, kuin ukko Gardinois'ia ja hänen pieniä naskalisilmiään; mutta Sidoniehan huvitti häntä ja jospa hän olisikin jotakin saanut ilmi, niin ei hän ollut mies, joka olisi saattanut hänet tulevaisuuttaan puuttumaan.