"Kas tuona vuonna tulit virkaasi… Ensimmäinen palkankorotuksesi…
Muistatko sen? Silloin oltiin yhdessä päivällisellä Douix'in luona…
Sitte iltasella 'Sokeiden' kahvilassa… hä? Sielläpä mässättiin!"
Ajan pitkään huomasi Risler omituisen jäähtymisen Sigismundin ja hänen välillään. Hän puhui siitä vaimolleen.
Jonkun aikaa jo oli tämä huomannut vastatuntoisuutta ympärillään. Toisinaan, kulkiessaan pihan poikki, ikäänkuin rasittivat häntä nuo pahansuovat katseet, jotka ehdottomasti käännättivät hänen vanhan rahaston hoitajan lutoa kohti. Molempien ystävien eripuraisuus pelotti häntä, ja hyvin sukkelaan ryhtyi hän asettamaan miestään varolle Planuksen pahoja aikeita vastaan.
— Ettekö näe, että hän on mustasukkainen teidän ja teidän asemanne tähden… Hän ei voi sulattaa sitä, että te, joka ennen olitte hänen vertaisensa, nyt olette ylempänä häntä… Mutta kylläpä käskisi huolia kaikesta häijyydestä… Jopahan!… Minäkin olen sen ympäröimänä täällä.
Kelpo Risler siiristi suuret silmänsä: —
— Sinä?
— Niinpä niin, se on selvä… kaikki minua vihaavat, siitä, että pikku Chèbe nyt on rouva Risler vanhempi… Jumala ties, mitä ilkeyttä minun tililleni pannaan… Ja kyllä rahaston hoitajannekin osaa kieltään pieksää, sen minä takaan… Mikä häijy mies!
Noilla sanoilla oli vaikutuksensa. Risler suutuksissaan ja liian ylpeä valittamaan, maksoi samalla mitalla. Nuo kunnon miehet, täynnä epäluottamusta toisiinsa, eivät voineet nähdä toistansa ilman tuskallista mielenliikutusta, niin että vihdoin jonkun ajan kuluttua Risler vanhempi lakkasi käymästä rahastossa. Muutoin se oli helppokin, sillä Fromont nuoremmalla oli toimena kaikki raha-asiat. Hänen kuukausi maksunsa tuotiin hänelle kotia. Siten oli Georges'ille ja Sidonielle mukavampi elää, ja helpompi matkaan saattaa kaikenlaisia katalia rettelöitä.
Sidonie jatkoi edelleen komean elämänsä programmin täydentämistä. Häneltä puuttui huvila. Sydämessään vihasi hän puita, maata, ja maanteitä, jotka pölyä suitsuttivat: — "Kaikkein ikävintä maailmassa," sanoi hän. Vaan Claire Fromont vietti kesän Savignyssa. Kun ensimmäiset kauniit päivät tulivat, täytettiin remetit alakerroksessa, uutimet otettiin ikkunoista ja suuret muuttovaunut, joiden päällä ylimpänä tytin kätkyt kiikkui, kuin sininen ruuhi ikään, lähtivät menemään isoisän hovia kohti. Sitte lähtivät eräänä aamuna äiti, isoäiti, lapsi ja imettäjä, ajaen vaunuissa täyttä juoksua päivänpaisteisia nurmikenttiä ja pyökkien suloisia siimentoja kohti.
Silloin oli Parisi ruma ja väestä köyhä; ja vaikka Sidonie siitä piti kesä-aikaankin, joka sitä lämmittää, kuin kiu'as, vaivasi häntä kovin ajatus, että kaikki parisilaiset komeudet ja rikkaudet kävelevät heleiden päivänvarjostimiensa suojassa meren rannikkoa pitkin, ja matkoistaan saavat tekosyitä tuhansiin uusiin keksintöihin, omituisiin, rohkeisin kuoseihin, joissa on sallittu näyttää somaa säärtä ja pitkiä kiharia, kastanjan värisiä hiuksia, ihan omia.