Tuo rakas ääni, liian vilkas, liian todellinen ollakseen unta, sai hänen aukaisemaan silmänsä kokonaan.
Risler seisoi hänen vuoteensa luona, vartoen hänen heräämistään ihmettelevällä, hiukan heltyneellä hymyllä; ja todistukseksi, että se varmaan oli Risler, oli se, että hän ilosta, nähtyään veljensä, ei tietänyt muuta sanoa kuin:
— Minä olen tyytyväinen… minä olen tyytyväinen.
Vaikka olikin pyhäpäivä, oli Risler, niinkuin tavallisesti, tullut tehtaalle saadakseen rauhassa ja levossa miettiä painintaan. Kohta kuin hän oli tullut, ilmoitti Akilles ukko hänelle hänen veljensä pysähtyneen Braque kadun varrelle, ja Risler lähti sinne heti iloissaan ja hämmästyneenä, mutta pahoillaan, ett'ei hän ollut saanut tietoja edeltäpäin, sekä erittäin, ett'ei hän saanut olla yhdessä Franssin kanssa jo ensimmäisenä iltana; tuo mielipaha keskeytti hänen puheensa tuon tuostakin ja kaikki, mitä hänellä oli sanottavana, jäi kesken tuhansien eri kysymysten, ilon ja tyytymyksen tähden. Frans syytteli väsymystä ja huvia, kun sai olla taas entisessä huoneessaan.
— Hyvä, hyvä, sanoi Risler; mutta nyt en sinua päästäkkään… ja sinä tulet Asnières'iin heti… Tänään olkoon minulla lupapäivä… Näet, nyt on mahdotointa enää tehdä työtä, kun sinä juuri olet tullut… Mutta Sidoniellapa on oleva siitä silmät suurena ja mieli hyvä… Me olemme hyvin usein puhuneet sinusta… Sepä onni! Sepä onni!
Ja miesparka loisti ilosta, hänkin kävi puheliaaksi, tuo hiljainen ihminen, ihaili Franssiaan, sanoi hänen kasvaneen. Olihan Centraalikoulun oppilas yhtä kaikki koko jykeä jo lähtiessäänkin; mutta hänen piirteensä olivat vakaantuneet, hartiansa olivat käynee leveämmiksi, ja paljon oli väliä tuosta poikakyörästä joka ryhdiltään koululaisena pari vuotta sitten oli lähtenyt Ismailiaan, tähän kauniisen, ruskettuneesen, vakavaan ja lempeään merirosvoon.
Rislerin häntä katsellessa, Frans puolestaan tarkasteli veljeään, ja, pitäen hänen aivan samana, yhtä suorana, yhtä lempeänä ja silloin tällöin yhtä hajamielisenä, kuin ennenkin, arveli hän:
— Ei! se on mahdotointa… hän on vieläkin kunnon mies.
Silloin, ajatellessaan kaikkea, mitä oli tohdittu olettaa, kääntyi koko hänen vihansa tuota ulkokullattua rietasta vaimoa kohtaan, joka niin hävyttömästi ja rankaisematta petti miehensä, että saattoi luulla hänen olevan osallisena rikoksessa. Kyllä siitä oli oleva kauhea selitys heidän kesken, ja ankarasti aikoi hän puhua hänelle. — Minä kiellän teitä, rouva, kuulettehan, minä kiellän teitä häpäisemästä veljeäni!…
Sitä hän ajatteli koko matkan, nähdessään vielä hoikkien puiden vilahtavan pitkin Saint-Germain'in rautatien vartta. Risler istui hänen vastassaan ja jutteli juttelemistaan. Hän puheli tehtaasta ja heidän asioistaan. Kukin oli edellisenä vuonna voittanut neljäkymmentä tuhatta francia; mutta toista siitä tulee kun painin alkaa käydä… "Kiertävä painin, Franssiseni, kiertävä- ja kaksitoistakulmainen, joka yhdessä pyöräyksessä tekee kahdestatoista viiteentoista väriseen kuvaukseen tulipunasta ruusunpunaselle, tummanvihreätä heleänvihereälle, sekoittamatta tai imemättä värejä, vahingoittamatta lähivärejä tai turmelematta ja poistamatta muita… Ymmärrätkös sen, veikkoni?… Kone, joka työskentelee yhtä taidokkaasti kuin ihminen… Se on mullistus seinäpapereille."