»Ettekö te sitä ole ennen tiennyt?»
»En … kuka hänen vaimonsa on?»
»Señora Leemans, eräs kuuluisuus, joka…»
Kuningas vavahti Señora-nimen kuullessansa ja kysyi:
»Hän on siis juutalainen?…»
»Luultavasti…»
Seurasi lyhyt vaitiolo. Tarvittiin todellakin Señoran tekemä voimakas vaikutus, hänen soikeat, himmeät ja itämaisesti kauniit kasvonsa, säteilevät ja viehkeät silmänsä, sileä tukkansa kukistamaan sitä ennakkoluuloa, jota kuninkaalla slavilaisena ja katolilaisena oli ollut juutalaisia kohtaan aina lapsuudesta saakka, jolloin hän oli kuullut tämän rodun rosvouksista ja pirullisista ilkitöistä Illyriassa. Hän jatkoi tiedustelujansa.
Onnettomuudeksi menetti prinssi pelissä, jonka vuoksi hän kiintyi siihen kokonaan ja murisi harmistuneena pitkään kellertävään partaansa:
»Mutta tosiaankin!… Minä typerryn, minä … minä typerryn…»
Mahdotonta oli saada häntä sen koommin juttelemaan.