"Mitähän hänelle on tapahtunut?… Mahdollisesti hän on saanut rykmentistä huonoja uutisia, joita ei tahdo kertoa minulle?… Poikamme on kenties siellä sairaana…"
Mutta hän ei tohtinut kysellä mitään, vaan koetti ainoasti hillitä kolmea pientä valkotukkaista päivänpaahtamaa vekkulia, jotka naureskelivat pöydän ääressä ja syödä nakertelivat kermasta ja mustista retiiseistä valmistettua maukasta salattia.
Vihdoin seppä työnsi lautasensa vihaisesti syrjään:
"Haa, konnat ja lurjukset!"
"Mikä sinulla on, Lory?"
Seppä kivahti:
"Mikäkö? Onpahan viisi tai kuusi roistoa, jotka tästä aamusta alkaen on nähty maleksivan kaupungilla ranskalaisten sotamiesten pukineissa käsikynkin baijerilaisten kanssa… Ne ovat niitä samoja lurjuksia, jotka ovat — kuten he sanovat — muka ruvenneet Preussin kansalaisiksi… Joka päivähän näemme noita epäkelpoja elsassilaisia palajavan!… Mitä hiton taikajuomaa heille on mahdettu tarjota?"
Eukko koetti heitä puolustella:
"Näetkös, ukkoseni, eihän se oikeastaan ole näiden poikaparkojen vika… Onhan tuo afrikkalainen Algeria, jonne heidät lähetetään, niin kovin kaukana!… Heille tulee siellä koti-ikävä, joka kovasti houkuttelee heitä palajamaan ja jättämään sotilaan toimen".
Lory iski nyrkkinsä ankarasti pöytään: