Petrolinaisten löyhkävällä penkillä syntyi liikettä, ja jokin muodoton olio astui kalisevin hampain aitauksen ääreen. Sen muodosti kasa riepuja, reikiä, paikkauksia, purjelankaa, vanhoja kukkia, vanhoja sulkatöyhtöjä ja niiden sisällä kurja kuihtunut olento, ruskettunut, kurttuinen, halkeillut, jonka pienet mustat silmät vilahtelivat kurttujen keskestä kuin sisilisko vanhan muurin raosta.
"Mikä on nimenne?" kysyttiin häneltä.
"Mélusine."
"Kuinka sanoitte?"…
Nainen vastasi perin vakavasti:
"Mélusine."
Tuuheain rakunaöverstin viiksiensä peitossa puheenjohtaja hymyili, mutta jatkoi kuitenkin silmiään räpäyttämättä:
"Ikänne?"
"En muista enää."
"Ammattinne?"