Kauempana oli rannas viljan peitossa. Tavarainkuljettajat tyhjensivät säkkejään korkeiden telineiden huipulta rantaäyräälle. Viljat näyttivät kultavirralta, joka valui kuultavan savun keskellä. Punalakkiset miehet seuloivat sitä, sen mukaan kuin sitä valui, suurilla aasinnahasta tehdyillä siivilöillä ja panivat sitä rattaille, jotka poistuivat; niitä seurasi vaimo- ja lapsiparvet luudat kädessä ja hyppysellinen tähkäpäitä koreissaan… Etempänä oli laivakorjauslampi, jossa suuret laivat loikoivat sivullaan; niiden kyljille sytytettiin risuja, jotta ne saataisiin vapaiksi kiinitakertuneista merikasveista. Raakapuut roikkuivat vedessä; ilmaan levisi pihkan haju, ja korvakalvoja tärisytti työmiesten vasaraniskut, heidän päällystäessään laivanrunkoa suurilla kuparilevyillä.
Paikoittain oli mastojen välissä avoin kohta. Siinä Tartarin näki sataman suun, vilkkaan laivakulun, Maltan saarelle lähtevän siron ja hyvin pestyn englantilaisen sotalaivan, jonka kannella astui keltahansikkaisia upseereja, tai suuren marseillelaisen kaksimastolaivan, joka lähti merille keskellä huutoja ja kirouksia, ja jonka komentosillalla oli lihava, silkkilakkiin ja takkiin puettu kapteeni; tämä jakeli komentosanojaan provensaalin kielellä. Laivoja kiiti ulapalle täysin purjein. Toisia läheni auringonpaisteisesta etäisyydestä hitaasti ja vallan kuin liehuen ilmassa.
Kaiken tämän kestäessä vallitsi hirveä melu, työntökärryjen ratina, merimiesten huudot, kiroukset, laulut, höyrylaivojen vihellykset, rummutukset ja torventoitotukset Saint-Jean'in ja Saint-Nicolas’n linnoituksista, kellojen äänet La Major-, Accoules- ja Saint-Victor-kirkoista; tämän lisäksi mistral-tuuli tempasi, pyöritti, pudisti niitä ja sekoitti ne omaan vinkunaansa, tehden niistä hurjan, rajun musiikin, sankarimaisen lähtöfanfaarin, joka herätti matkahalun, halun lähteä kauas ja saada siivet.
Tämän kauniin fanfaarin kaikuessa peloton Tarasconin Tartarin astui laivaan matkustaakseen jalopeurojen maahan.
TOINEN OSA
"TURKKILAISTEN" PARISSA.
I.
Merimatka. — Chechian viisi asentoa. — Kolmannen päivän ilta. Herra armahda!
Tahtoisin, rakkaat lukijani, olla maalari, asettaakseni silmienne eteen tämän toisen osan alussa ne eri asennot, joihin Tarasconin Tartarinin chechia (punainen lakki) joutui tuolla kolmipäiväisellä merimatkalla Zouave-iaivalla Ranskan ja Algerian välillä.
Ensiksi, näettekös, se satamasta lähdettäessä sankarimaisena ja komeana koristi kannella astuskelevan Tarasconilaisen kaunista päätä. Mutta luokanpa siihen katse satamasta poistuttu, jolloin Zouave-laiva alkaa keinua aalloilla; se vapisee, on hämmästyksissään ja ikäänkuin aavistaa tulevien kärsimyksiensä ensi puuskauksia.