Mutta ylimmilleen nousi kansan riemu, kun nähtiin oudon eläimen, pölyn ja hien peittämänä ilmestyvän sankarin taakse ja harppailevan alas asematalon portaita. Tarascon luuli hetkisen, että sen muinainen "Taraski" oli palannut.
Tartarin rauhoitti maamiehiään:
"Se on kamelini", sanoi hän.
Ja jo hän, tarasconilaisen auringon vaikutuksesta, joka vaistomaisesti panee valehtelemaan, lisäsi, taputtaen kamelin kyttyrää:
"Se on jalo eläin!… Se on nähnyt minun tappavan kaikki jalopeurani."
Senjälkeen hän tutunomaisesti tarttui päällikön käsivarteen, punoittaen onnesta, ja kamelinsa seuraamana, lakkien metsästäjäin ympäröimänä, kansan suosionhuutoja kohottaessa, hän hiljakseen suuntasi kulkunsa jättiläispuu-talolle. Ja astuessaan hän rupesi kertoilemaan suuria metsästysretkiään.
"Ajatelkaapa", sanoi hän, "kun eräänä iltana keskellä Saharaa…"