AHAB.
Itse tuomitsit
Ja tuomios on vallan oikea.
MIKA (tempaisten peitteen pois kasvoiltaan).
Mun tunnet varmaan, Ahab kuningas?
AHAB.
Sun hyvin tunnen, Mika Jemlanpoika;
Kuin ennenkin, taas näytät uhkaavalta.
MIKA.
Siis kuule nytkin Jahven tuomio!
Näin sanoo Herra: Koska voitostasi
Et tuonut mulle kiitos-uhria,
Vaan Baal sai sulta kirouksen uhrin,
Ja koska ylvästellen lupasit
Vapaaksi päästää Syyrian kuninkaan,
(Näyttää kädellään Benhadadia.)
Tuon miehen, jonka olen kironnut
Ja käsiis tuonut saamaan rangaistusta,
Niin vaadin sielus hänen sielustaan,
Sa edestänsä kuljet kuolemaan.
ISEBEL (parkaisten).
Sa uskallat niin kuninkaalle haastaa!
MIKA.
Ma torvi olen vaan, en mikään muu,
Mun kauttan' haastaa Jahven pyhä suu;
Ma sinne menen, minne käskee hän,
Sun palatsiis tai majaan köyhimmän,
Ma lausun niissä lupausta, uhkaa,
Hän Jumala on, ma vain halpaa tuhkaa.
AHAB.
Suupaltto tyhmä! Alla profeetan
Likaisen vaipan kannat kopean
Ja kieron mielen. Vastaan kuningasta
Sa aina viskaat uhkansalamas.
Sit' en ma siedä enää. Vartijat,
Tuo röyhkeilijä häpeämätön
On kohta kahleisin pantava;
Ja sitten viekää hänet kaupungin
Päämiehen luokse. Suljetuttakoon
Hän hänet vankiholviin. Siellä hän
Jaloistaan kytkettynä hirtehen
Saa aikaa miettiä ja punnita
Tekonsa julkeutta.
(Pari sotamiestä kahlehtivat profeetan, joka tyynesti
antautuu heidän valtaansa.)
MIKA (pois vietäessä).
Ahab! Ahab!
Sun tekos eivät ole peitetyt.
Mit' onkaan saanut Tisben Elias
Ja kaikki vakaat Jahven profeetat
Sun tähtes kärsiä? Mun kohtaloni
On kaikkein hurskaitten kohtalo
Sun päivinäsi Samariassa.
Mun laillan' hylätyissä haudoissa
Ja onkaloissa etäisimpäin vuorten
On heidän piilotella täytynyt,
Jos tahtoivat sun vainoasi välttää;
Mut pelvotta me todistamme vaan:
Hän elää vielä, Israelin Pyhä,
Mi ahneet kaarneet käski kantamaan
Luo Kriitin ojan Eliaalle leivän
Ja Karmelilla taivaan tulella
Todisti sulle kaikkivaltansa;
Hän näkee nytkin, Hän ei nuku, torku.
Hän paisua suo joskus pahuuden
Ja lausuu sitten: Tähän raukee aaltos.
Niin kuulkaa, taivaat, nosta korvas, maa!
Et epäillä saa, Jaakob, voimaa Herran.
Te, väärin tehneet, vihaa vaviskaa,
Niin hirmuisena leimahtaa se kerran,
Se murtaa väärät, hurskaat korottaa!