ELIAB.
Et lailla Esaun herkkuatriaan
Sa esikoisen-oikeuttas myöne?
Se Jahven kansan pyhä oikeus on.
ASSIR.
Sen myöneet ovat meistä useimmat.
Sun kiivastelus muuten Jahven vuoksi
Ei ole viisasta. Tää paikka muista!
Kas, tuolla saapuu kaksi vierasmiestä.
ELIAB (katsoo oikealle).
Ei hätää! Heidät tunnen.
ASSIR.
Ketä ovat?
ELIAB.
Mies Asaria Jorainpoika, neito
On Ester Amarian tytär; kaikki
Kotoisin Gilboasta.
ASSIR.
Kihloissako?
ELIAB.
Niin. Asaria onkin miesten mies
Ja Ester kaunein Israelin impi.
ASSIR.
Ai, ai! Ma sanon, hyvä naapuri:
Tuo silmäin säihky, hehku poskien
On tähän aikaan Samariassa
Niin vaarallista tavaraa; ei niitä
Noin julkisesti näyttää saisi. Käy!
Me emme tahdo heitä häiritä.
(Menevät vasemmalle.)
ASARIA (tulee oikealta käsitysten Esterin kanssa.)
On valennut nyt toivon kaunis aamu!
Kun saaliin tuontiin sotatanterelta
Sain tänne lähteä, en aavistanut
Sua täällä kohtaavani, kukkani.
Odottamaton riemu on se mulle.
Mun mielessäni muotos ihana
Alati loisti, hellin hymyili;
Sit' onnen hetkeä ma unelmoin,
Kun kohtaisin sun Gilboassa taas.
Ma sitä aatellessa iloitsin
Kuin kauris ruohoisella kummulla.
Ja nyt sun näen täällä, kallihin!
Niin terve, hento, kaunis, suloinen
Sa olet taas kuin palmun nuorin oksa.
Mi onnen tuuli tänne sinut toi?