(Menee oikealle kumppaneineen.)
MIKA JEMLANPOIKA (tulee vasemmalta).
Vai lampaitas sa etsit Amaria;
Sull' eikö ole huolta suurempaa?
Mitenkä elätte te Gilboassa,
Ja kaikki Efraim, kuinka elää se?
Jumalisuutenne on aamu-pilvi
Tai kaste varhainen, mi kohta haihtuu.
Te vuorten kukkuloilla uhraatte
Ja suitsutatte haapain, tammien
Ja saarnein suloisessa siimeksessä.
Siks tyttärenne tulee portoiksi,
Ja neidot hukkaa siveyden kruunun.
Pahuudellanne mielistelette
Te kilpaa Ahab kuningasta,
Pidätte seuraa pakanoiden kanssa.
Niin Efraim on kuin hullu kyyhkynen,
Mi vietellähän vieraan akkunalle.
Vaan muukalaiset syövät voimanne,
Te temmaistaan kuin linnut taivaan alle,
Te olette kuin jousi höltynyt.
AMARIA.
Vaan minkä voin ma, halpa paimen vain?
MIKA.
Ma minkä voin, on kehno puolustus,
Min turvin kulkee koko Israel
Kuninkaan näyttämätä synnin tietä.
Jos epäjumaluuden hylkäämme
Ja sydämillä jakamattomilla
Vaan liittäydymme Jahveen ikuiseen,
Niin jokainen on meistä profeetta,
Mi kalliohon aukaisevi lähteen,
Jost' ouruu esiin virvoittava vesi,
Ja Israeli muuttuu vankaks tammeks,
Mi kestää tyynnä myrskyn ärjyntää,
Kun vuorilta se raivoissansa ryntää. —
Ei. Israelin kaunis viinipuu
Se aina kelmenee ja kuivettuu.
Ei kielet kanteleessa Sionin
Nyt taivu enää Herran virsihin,
Ja pyhään jos ken silmät vielä nostais,
Niin kuningas sen ankarasti kostais.
AMARIA.
Vaan julmat sotajoukot Syyrian
On juuri äsken lyönyt kuningas
Ja Samariaan voittosaaliin tuonut.
MIKA.
Ja toimittanut uhrin Baalille.
Te iloitsette runsautta saaliin
Ja viinin, viljan yltäkylläisyyttä;
Ei kysy kenkään Herran kunniaa,
Ei Israelin tarkoitusta suurta.
Mut siksi hankkeissaan he eksyvät
Ja puuhistansa pettymystä niittää.
Sa Gilboaan käy lammashuolines,
Vaan pahennukseksi jos kansalles
Sa olet, neljäntehen polvehen
Sun suvullesi Herra kostaa sen!
AMARIA (kumartaen).
Vaan palvelijas —
MIKA.
Niin, et vielä tiedä,
Kadonneet lampaas mistä löytäisit.
AMARIA.
En.
MIKA.
Neuvoa ne sulle täytyisi?