"On, rouva. Hän odottaa kyökissä."

"Oletko nähnyt hänet?"

"Olen rouva."

"Mitä hänellä on asiaa?"

"Sitä hän ei sanonut. Hän tahtoi puhutella itse rouvaa."

"Mene kysymään mitä hän tahtoo."

Kun palvelija palasi kyökkiin, ei Putois'ta enää ollut siellä. Tämä muukalaisen palvelustytön ja Putois'n kohtaus jäi ainiaaksi selitystä vaille. Mutta luuloni on, että siitä päivästä lähtien äitini alkoi uskoa että Putois hyvinkin saattoi olla olemassa, ja että hän kenties ei ollut valehdellutkaan.

RIQUET

Muuttopäivän tultua jätti herra Bergeret sisarensa ja tyttärensä keralla vanhan rapistuneen talon Seine-kadun varrella asettuakseen uudenaikaiseen huoneistoon Vaugirard-kadun varrelle. Niin olivat Zoé ja kohtalo päättäneet.

Muuttotouhun pitkinä hetkinä Riquet harhaili haikein mielin hävityksenalaisissa huoneissa. Hänen rakkaimmille tottumuksilleen oli tullut pysty eteen. Tuntemattomat, huonosti puetut, äreät ja äkäiset miehet häiritsivät hänen lepoaan ja tulivat kyökkiin saakka polkien jaloissaan hänen ruokalautaistaan ja vesikuppiaan. Juuri kun hän oli vain mille tuolille paneutunut maata, otettiin se häneltä pois, ja matot temmaistiin kursailematta hänen poloisen takalistonsa alta, joka omassa kodissaan ei enää tiennyt mihin asettua.