Mutta Riquet hieroi käpäliään isäntänsä jalkoihin ja loi häneen kauniit, surulliset silmänsä. Ja se katse sanoi:
Oi isäntäni, sinä, joka olit vast'ikään niin rikas ja niin mahtava, olisitko sinä tullut köyhäksi? Olisitko sinä tullut heikoksi? Sinä annat ilkeihin ryysyihin puettujen miesten tunkeutua vierashuoneeseesi, makuukammioosi, ruokasaliisi, kolahutella vammoja huonekaluihisi ja raahata ne pois, raahata alas portaita sinun syvän nojatuolisi, sinun ja minun, nojatuolin, jossa me lepäsimme joka ilta ja hyvin usein aamupäivällä, sinä ja minä vieretysten. Minä olen kuullut sen voihkivan huonopukuisten miesten käsissä, tuon nojatuolin, joka on suuri haltia ja ystävällinen suojelushenki. Sinä et vastustanut noita anastajia. Jos sinulla ei ole enää ainoatakaan noista kotijumalista, jotka täyttivät sinun asuntosi, jos olet kadottanut yksin nuokin pikku jumalolennot, jotka aamusin vuoteesta noustessasi puit jalkaasi, nuo tohvelit, joita minä monesti leikillä olen pureskellut, jos sinä olet joutunut puutteeseen ja kurjuuteen, rakas isäntäni, niin kuinka käy silloin minun?
RIQUETN AJATUKSIA
I
Ihmiset, eläimet ja kivet kasvavat, mitä likemmäksi tulevat, ja käyvät suunnattoman suuriksi, kun ovat aivan edessäni. Niin en tee minä. Minä pysyn aina yhtä suurena, missä olenkin.
II
Kun isäntä ojentaa minulle pöydän alle ruokapalan, jonka hän aikoo pistää suuhunsa, tekee hän sen kiusatakseen minua ja rangaistakseen, jos lankean kiusaukseen. Sillä en saata uskoa, että hän luopuisi omastaan minun tähteni.
III
Koirien haju on suloinen.