Ja hän lisäsi hyvin hiljaa:
— Minut on ilmiannettu kuningasmielisyydestä. Minua syytetään siitä, että olisin ollut mukana salaliitossa kuningattaren vapauttamiseksi. Kun tiesin teidän olevan täällä, koetin heti päästä lähettyvillenne. Kuulkaa minua, ystäväni… sillä saanhan nimittää teitä siksi?… Minä tunnen vaikutusvaltaisia henkilöitä; minulla on, minä tiedän sen, suosijoita yksinpä yhteishyvän valiokunnassakin. Minä panen ystäväni liikkeelle: he vapauttavat minut ja minä vapautan vuorostani teidät.
Mutta Brotteaux vastasi melkein kiihkeällä äänenpainolla:
— Kaiken sen nimessä, mikä teille on rakasta, lapseni, pyydän, ettette tekisi mitään! Älkää kirjoittako, älkää anoko apua, älkää pyytäkö mitään keneltäkään, minä rukoilen teitä, antakaa heidän unohtaa teidät!
Ja kun näyttelijätär ei oikein näyttänyt tulevan vakuuttuneeksi tästä puheesta, hän jatkoi vieläkin rukoilevammin:
— Olkaa aivan hiljaa, Rose, antakaa heidän unohtaa teidät: siinä on pelastus. Kaikki, mitä ystävänne yrittäisivät tehdä puolestanne, kiiruhtaisi vain teidän perikatoanne. Koettakaa voittaa aikaa. Pieni ajan viivytyskin, aivan pieni, toivon, riittää pelastamaan teidät… Älkää missään nimessä ainakaan koettako hellyttää tuomareita, valamiehiä, joitakin tuollaisia Gamelinejä. He eivät ole ihmisiä, vaan hengettömiä esineitä; esineiden kanssa ei voi neuvotella. Jättäkää itsenne unhoon. Jos seuraatte neuvoani, ystäväni, niin kuolen onnellisena siitä, että olen pelastanut henkenne.
Hän vastasi:
— Minä tottelen teitä… Älkää puhuko kuolemastanne.
Brotteaux kohautti olkapäitään:
— Minun elämäni on lopussa, lapsukaiseni. Eläkää te ja tulkaa onnelliseksi.